perjantai 18. joulukuuta 2015

Talvimaisemia


Aattelimpa tehdä tällasen postauksen, jossa voitte verrata miltä kesä ja talvi näyttää Fukuokassa. Tässä on työmatkalta otettuja kuvia tänään. Voitte verrata syyskuussa ottamiin kuviin täällä. Vihreyttä ei enää niin paljon, mutta muuten aika samannäköistä, eikös vain? Mutta siis kylmä sää, hui. Eilen tiputteli jopa vähän lunta, mutta eihän se tietty missään pysy vaan sulaa heti kun maahan osuu. Mutta uskokaa pois, Japanin talvi on myös todella kylmä.


Tänään sattu oleen pitkästä aikaa aurinkoinen päivä niin sen takia päädyin ottaan kuvia. Viime aikoina on sadellu ja ollu pilvistä. Oli jotenkin pirteempi olo heti kun paisto.



Mun kaveri kysy että eikö sulla tuu kylmä näin talvella pyöräilleissä? No kyllähän sitä joskus tulee, mut täytyy yrittää pukeutua myös hyvin ettei palelis.






Ei sitä enää muistanukkaa kui vihree Ohori puisto on kesäsin, kun nyt kattelin aiempia kuvia.







Ilman meikkiä, hui. Onnistu pari päivää sit pyöräillessä lentä suoraan silmään inhottava ötökkä. En saanu sitä heti poies ja sit kun sain tuntu et silmä oli ottanu jo damagee. Illasta se alkokin punottaa ja kauhistelin et saanko oikeesti taas silmätulehduksen..?! Sinä yönä heräsin aamuyöstä kuuden aikoihin ja kyllä se pahasti siltä näytti D: yritit huuhdella sitä sit seuraavana päivänä ja se tuntu vähän paremmalta ja onneks se nyt on jo normaali. Olin ihan varma että joudun taas menee lääkäriin, koska se alko jo rähmiin jonkin verran. En nyt kuitenkaan varmuuden vuoks sit parina päivänä mitään meikkejä jakselle laitella. Huomenna kun on tiedossa keikka niin voin taas meikkailla sit rauhassa.







Ens viikolla onkin sit joulu! Mitäs ihmettä, ei oo sellasta tunnelmaa ollenkaa. Tuntuu vaan normipäiviltä kaikki. Täällä kun ei ees kuule joululauluja missään. Tai no ainoo paikka missä kuulin oli kun kävin konbinissa yks päivä. Mut muutenpa eipä täällä mihkään joulujuttuun oikein törmää, niin eipä täällä mitään joulufiiliksiäkään pääse kertymään. Jouluarpoja ja -kalentereja oon täällä raaputella ja aukassu, kun sellasia mulle Suomesta päin myös lähetettiin. Ihan outoo kun tuntuu et vasta ihan pari päivää sit aukasin 1. luukun ja nyt tänään oli jo 18.luukku?! Mihin se aika rientää, hullua.

Tässä oon nyt eilisen ja tän päivän kattellu Tokioo varten juttuja. Jos sitä oikeesti tuleekin mentyä, jos sais seuraa..! Ois kiva. Lennot vaan vähän kallistu, mikä harmittaa. Ei kai voi mitään.. Ohjelmaakin ois Tokioon jo mukavasti ja siellä sais kattella vähän erilaisia maisemia vaihteeks. Olis kiva jos pääsis käymään. Kaverin olis myös tarkotus tulla käymään Fukuokassa tammikuun alussa. Jee. Ennen uutta vuotta onkin sit vaan hengailua ja oleskelua, ei oo kummemmin mitää ohjelmaa. Onneks on töitä niin ei oo ihan tekemättömänä. Leffassa haluun kyl ens viikolla käydä kattomassa Orangen, se manga on niin hyvä.

Tässä loppuun viä tää joululaulu, jonka taisin linkata viime vuonnakin.



Nyt aion mennä lämpimään kylpyyn ja sen jälkeen kattella jonkun leffan.

Milla ☆

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti